Kuvia Villestä..

Eli tässä kuvia myytävästi 3v. suomenhevosruunasta "Villestä".

Ville ohjasajossa 

Keskimmäinen hörökorva on Ville 

"What doesn't kill you makes you stronger.."

onnellinen ratsastaja. :D Ratsuna vanhatuttu cheeky Robi

Siitä onkin tosiaan tovi vierähtänyt, kun viimeksi olen blogia päivitellyt.. Tosin löysin vanhan aloitetun tekstin ja täräytän sen tähän ja jatkanpa siitä sitten lisää.. :) Mutta Kelly Clarksonia lainaten, että se mikä ei tapa, vahvistaa..

Elikkä heti kun pääsin takaisin sorvin ääreen ja työnmakuun, niin jopas unohtui blogin päivittäminen. Nyt ajattelin yrittää olla reipas ja hiukan raapustella tulemaan. :)
Kaikkien suureksi yllätykseksi pääsin maahan ilman MITÄÄN ongelmia!! Siis mitä ihmettä!?!  Olin varautunut ongelmiin ja minulla oli oikein mahtava masterplan, jonka olisi voinut vahvistaa vähintään 4 ihmistä, rahaa oli kerätty tarpeeksi kokoon ympäri ämpäri kyliltä, viisumin numero balin lentokentällä kysytty Sallalta puhelimen välityksellä. Hyvä minä! :) ajoissa aina ja näin.. Tosiaan olin tehnyt niin tarkan tarinan ja infonnut ihmisiä siitä, että vahvistaavat sen tarvittaessa, jos immigration kyselee. Eivät meinaan vissiin ihan mielellään noita puolen vuoden viisumeita myönnä ilman haastatteluja. No olin ihan löysät housuissa Perthin lentokentällä, kun odotin vuoroani passin ja viisumin tarkastukseen. Siinähän ne yleensä heittää punaisen huutomerkin pään päälle ja huutaa immigrationia hakemaan kriminaalit pois ihmisten silmien alta. No siinä yritin peitellä hermostuneisuuttani haukottelemalla ja esittämällä oikein väsynyttä.. Eikös se haukottelu hevosiakin rauhoita, toimii myös meikäläiseen. :D No virkailija otti passin ja katteli mua ja kuvaa. Sydän löi ylikierroksia ja olin valmiina odottamaan prinssi uljaan pelastusta, nimittäin jos nyt menetän tajuntani jännityksestä. (vahvasti epäilen kyllä sitä prinssi uljasta käsivarsineen, ihan olisin saanut rauhassa kaatua kovalle betonilattialle ja lyödä pääni). Sitten virkailija antoi passin ja kiitti.. Olin varmasti näky, kun seisoin hölmönä suu auki ja eväkään ei värähdä. Aivan kuin näkymätön muuri olisi estänyt kävelemästä läpi! Katsoin hölmönä miestä ja passia ja asiat hiukan hitaasti tajuttuani yritin normaalisti poistua paikalta. Se tosin saattoi ehkä näyttää panikoivan hevosen rynnimiseltä, ettei kukaan vaan enää kerkeisi pysäyttää ja perua päätöksiään! (yritin näyttää hyvinkin normaalilta, mutta jotenkin koin ihme piristymisen lähes puoli unessa olevasta, haukottelevasta zombista ADHD-aktiiviseen, ei niin täysillä käyvään ihmiseen.) Ei siis haastatteluita, ei mitään! Melkein harmitti, etten päässyt kertomaan niin mahtavaa suunnitelmaa, mutta säästetään se sitten ensi kertaan! Hyvähän se on olla jo valmiina! :) Olinkin lentokentän terminaalin edessä jo reilun 15min päästä lentokoneen laskeutumisesta. Kentän ulkopuolella fiilikset oli mitä mainioimmat ja teki mieli huutaa, hyppiä ja pomppia. Mutta hillitsin taas itseni, alan siis vissiin aikuistua? Epäilen kyllä ehkä tätäkin.. Ja tällä kertaa maksoin taksini ihan kotiovelle asti ja itse. :D Olipa mukavaa olla taas kotosalla! :) [täältä löytyy kuvia tästä talosta missä asustelen. :))]

No nyt on reilu pari viikkoa aktiivista työntekoa takana ja sanotaanko, että ei ne työt tunnu tekemällä loppuvan! Ihan saa huoletta tehdä 12 tunnin työpäivää, jos siltä tuntuu ja vaikkei tuntuisikaan. Olenkin toiminut freelancer ratsastajana eli en käytännössä ole kenellekään töissä, vaan ratsastan vain eri valmentajille hevosia. Lisäksi olen nyt kohta viisi viikkoa hoitanut tuon Jessikan kanssa kahta hevosta, kun itse valmentaja/omistaja lähti töihin pohjoiseen niin jätti hevoset meidän vastuulle. Kelpaa. :) Tämä on itse asiassa ollut pelastukseni.. Siitä hetken päästä lisää.

että semmosta..

Ei nimittäin ole tuo elämä ollut ihan pelkkää ruusuilla tanssimista. Jonkun kolme viikkoa sitten sain potkun jalkaani, tosin ihan omaa tyhmyyttäni. Mitä pitää muistaa näiden hevosten kanssa: älä koskaan luota niihin! No siinä viikko oli muutenkin ihan kamalaa, nimittäin Jessikalla lainassa olleeseen autoon murtauduttiin kesken rata-aamun. Radan parkkipaikalla on elämää heti neljästä asti ja ihmisiä liikkuu siinä kokoajan. Kuitenkin neljän ja puoli kuuden välillä aamulla, kesken vilkkaimman ajan joku torvi oli murtautunut autoon ja varastanut Jessikan käsilaukun… Onneksi siellä ei tällä kertaa ollut kamalasti rahaa, mutta sinne meni kaikki kortit, passi, ajokortti, ja kaikki.. että jee jee.. Ja kun tuo passin saaminen täällä ei ole ihan helppoa, kun tosiaan pitää tuonne toiselle rannikolle lähteä hakemaan sitä.. Ja ajokortin saa vain suomesta ja sitä rataa. Halpaa lystiä.;) (Myöhemmin tosin selvisi, että onneksemme tätä Sherlock Ryymin oli laittanut passin eri laukkuun edellisen kostean illan jäliltä, iso helpotus! Kiitos kosteiden iltojemme. :DD)

suomitytöt kisoissa :))

No itselle kävi sitten vähän hassusti kaksi viikkoa sitten.. (eli suomeksi lokakuun alkupuolella) Ketään ei varmasti millään tapaa yllätä, että mursin solisluuni.. Kaunis maanantai aamu ja uljas rautias ratsuni farmilla.. No olin nousemassa selkään, en päässyt ihan yhtä näppärästi kyytiin kuin yleensä, tunsin kuinka hevonen vähän jännittyi. No seisoin hetken jalustimella ja heiluttelin satulaa. No sitten istahdin kyytiin. Samoin tein kun pääsin kyytiin sain kyllä semmoisen hyppysarjan, että huh huh.. Hetken keikuttuani löysin itseni maasta haukkomasta henkeäni ja sinne jäin polvilleni keräilemään itteäni. Olinkin oikein näyttävästi laskeutunut kovalle maalle suoraan olkapäälleni. Uuu jee, ja niinpä solisluuni sanoi naps.. Eikun sairaalaan ja röntgeniin.. Hiukan piti huumoria matkalla repiä ja itseä ruoskia, kun olin tollo ja annoin tuon tapahtua. No kuten joku viisas on joskus todennut, että se mikä ei tapa niin vituttaa.
Sairaalassa selvisi, että onnekseni kuitenkin kyseessä vain murtuma, ei poikki! Vähänkö tuuletin! No ennustehan oli että ainakin 6 viikkoa käsi kantositeessä, ei ratsastusta tai töitä. Hitot minä sanon! No nyt kaksi viikkoa kulunut.. Vielä ainakin viikko, että uskallan nousta ensimmäisen hevosen selkään.

Jessikan kanssa takarataa puksutellaan ympäriinsä kera Alby & Scooter

....
No siinä vissiin vierähti sitten vähän enemmän, kun pari viikkoa.. Tätä ei voi tapahtua kuin minulle.. Ei vaan voi.. Ette edes usko, mutta..
Tosiaan samoin tein jatkoin hommia, mutta tosi vähän vaan. Viiletin menemään pitkin ascotin katuja käsi kantositeessä ja toisessa kädessä hevonen. Seuraavana aamuna hoidin entiseen malliin tämän yhden Malcomin kaksi hevosta, siivoilin jaardit, lakasin, laitoin vedet, ruokin, satuloin ja vein radalle. :D Alkuun tuotti vähän hankaluuksia ja piti kehitellä näppärä tyyli, että kaikki hommat onnistu ilman suurempia kipuiluja. Ja kaikki menikin tosi hyvin ja innoissani treenasin salilla cross trainer-laitteella n. 6krt/viikossa. No elättelin siinä kahen ja puolen viikon jälkeen toiveita, että okei vielä hetki ja sitten hevosen selkään. Kävin muutamana aamuna tekemässä täyden aamun yhdelle valmentajalle radalla ja kaikki meni tosi hyvin. (ei juurikaan kipua, mitä nyt vähän, mutta sitä ei laskettu) No yks kaunis päivä elämäni parhaissa voimissani harjasin kiireessä hiuksia.. vasemmalla kädellä.. Saanko kysyä, että miksi?!?! Ja tunsin/kuulin kivan NAPS-äänen.. No seuraava ääni olikin sitten meikäläisen hillitön kiroilu ja huuto ja seuraavaksi taas haukottiin henkeä! Sepä näppärästi murtu siis uudestaan, jee jee että muuten vitutti vielä vähän enemmän.. Ja voinpa kertoa, että olihan kaksi kertaa kipeämpi ja en voinu käyttää sitä juuri ollenkaan.. Siispä se pysyi kiltisti kantositeeseen köytettynä lähes 24/7 hetken.. Siinä masennuksissani makasin yliviikon, melkein puolitoista tekemättä yhtään mtn sängyssäni ja katoin vaan Greyn anatomiaa. Pyörin hirveässä itsesäälissä ja ärsytyksessä, en käynyt enää salilla. :D No sitten terästäydyin kun käsi alkoi tuntua suht hyvältä taas. Aloin varovasti käymään taas aamuisin töissä ja sehän vahvistui. Tosin kerrankin opin virheistäni ja otin varovasti ja vältin kyllä vasemman käden käyttöä parhaani mukaan. Kas kummaa olikin sitten ensimmäisesti murtumasta kulunut se 6vkoa ja reippaana tyttösenä menin jälleen sairaalalle.. Reitti ja käytännöt alkoi tulla jo aika tutuksi.. -.-' Onnekseni käsi oli luutunut aika kivasti toisen murtuman jälkeen. Lääkäri alkoikin siinä luetella mitä en saa tehdä ja että pitää olla varovainen.. No listassa tuli nyrkkeilyt ja muut, ratsastusta ei mainittu.. Kysyinkin sitten varovasti, että saisinkos clearancen, että pääsen taas ratsastamaan. Kun tämä harrastetalli missä käyn, niin haluaa varmistaa että olen varmasti kunnossa.. Köh köh.. harrastetalli ja rauhalliset kouluhevoset kyseessä. ;) tiddii ja sain clearancen, jee! Tosin sillä ehdolla etten tipu, enhän toki. ;) Seuraavana aamuna olinkin jo sitten takaisin hevosen selässä ja kylläpä se tuntui M-A-H-T-A-V-A-L-L-E! :))

No on sitä tullut jo lenneltyä lahjakkaasti hevosen selästä, mutta minkäs teet.. Aina ei voi voittaa. :) Polvikin sanoi tuossa aiemmin viikolla vähän riks ja raks, kun tipuin jaloilleni ja muu kroppa pyörähti, mutta jalka ei sen mukana.. Jonkunhan siinä on periksi annettava.. :D No tosiaan poksia odotellessa..

Tosiaan laitanpas tämän nyt tulemaan ja kirjottelen PIAN lisää noista muista kuulumisista, kun tää nyt oli aika vanhaa tietoa. :)

Palataan astialle!
Love,
Paula

"Hello darling, yes yes, cheap price! Massage? Transport. Motorbike or helicopter?"

                                     Demarco- I love my life, kuvastaa siis oikein loistavasti fiilistäni! :)

Tallustelen pikku kaduilla hyvinkin pätevänä. :)

Iltaisin auringonlaskun väriloisto oli mahtava!

Tosiaan maanantain ja tiistain välisenä yönä rantauduin tänne Balille, taas. Miehän kävin jo Team PaHe:ilemassa Hennan kanssa täällä viime maaliskuussa. Tää on kyllä ihan kiva paikka ja miusta tuntuu, että nyt täällä ei oo niin paljoa semmosia ärsyttäviä tuputtaja kauppiaita rannalla ja muualla. Kun viimeksi ei saanut hetken rauhaa, kun rannalle erehtyi. Nyt sain ottaa arskaa ihan rauhassa, mitä nyt jotkut tuli tarinoimaan, mutta se ei ollut häiritsevää! Luulen kyllä, että kauppiaat ei ole niin hanakoita tuputtamaan yksinään liikkujalle, kun kolmelle suomitytölle. Kyllähän siinä pitkällä matikalla kun laskee, niin on jo kaks ostajaehdokasta vähemmän. Joo tosiaan, tää sherlock unohti laittaa sitä aurinkorasvaa mahaan ja selkään. Ja kerronpa muuten, että ihan pikkusen koskee! Ensimmäisenä yönä ei paljon asentoa vaihdettu, koska ei ollut montaa kohtaa tässä raadossa, joka olisi voinut patjaan koskettaa.

Päivät menee kyllä ihan leppoisasti rentoutuen, nukkuen hyvin, ottaen arskaa ja mie oon nyt opetellu surffaa surffaa! Kuulkaas miusta tulee vielä niin pro. ;) Otin tosiaan semmosen surffitunnin ja siellä minä semmoset 2,5 tuntia viiletettiin allonharjalla. Mutta surffaus on ihan super hauskaa!! Tajusin homman aika näppärästi ja heti alusta asti loikkasin laudalle ja siellä me mentiin. Ensin toki vaan nappailin pikku pikku aaltoja, mutta lopussa kuulkaas sain jo isompia kiinni ja osasin ohjaillakin! Se on niin siistiä! Miun tuntevat voi nyt vaan pienessä päässään kuvitella, kun mie innoissani hehkutan ja mitään tolkkua ei saa puheesta. Meikäläisellä kun tuppaa tuo ajatus lentämään nopeammin kuin saan puhetta tuotettua (ihan kun mie muutenkaan osaisin puhua selkeästi..:D) Mutta joo, no nyt oon sitten surfaillut aika ahkerasti! Se on kyllä yllättävän rankkaa! Oon kyllä niin naatti, kun selviän rannalta pois. Lihaksia kolottaa ja joo, ei paljon helpota noita pahasti palaneita kohtia. Mutta ei haittaa! Illalla olen sitten hemmotellut itteäni: syöny aivan taivaallista ruokaa, käynyt hieronnassa (sehän on aivan ilmaista täällä), kasvohoidossa, manikyyrissä, pedikyyrissä, jalkahoidossa ja mitä vielä.. Ja joka toinen aamu olen käynyt reippaana juoksemassa rannalla, jonka jälkeen uiskentelen tuossa hotellin uima-altaassa! Ah, ihanaa! Tosin huonot koipeni vähän kiroilee tuosta juoksemisesta hiekassa ilman kenkiä, mutta kiltistihän tuo tassu liikkuu toisen eteen. Hah, tuo on hauska tuo uima-allas, kun se on ihan täynnä vettä.. No sinne kun hulahdat, niin tulee oikee tonnikeiju olo, kun vesi vaan vyöryy altaasta pihalle… Ei kai mulla nyt niin paljoa sitä elopainoa ole.. Kannatan siis kaikille hotelliyrittäjille, että elkää täyttäkö sitä allasta ihan piri pintaan, koska asiakkaat joilla on hiukan heikompi itsetunto ja mielenterveys, voi saada pahoja traumoja. :D

Shoppaillutkin olen! ;) Sisustan oikein hyvää vauhtia sitä olematonta kotiani. Ostin nimittäin kolmen taulun sarjan. Mulla on semmonen fiilis, että niitä tauluja ei rykästäkään ihan millekään pikkuseinälle, että asunnon koko on katottava niitten ihanien taulujen mukaan. :D Niin se vain menee! ;)

Mutta kyllä; olen nauttinut täysin siemauksin lomastani!

Tosiaan yksin lähdin tälle reissulle matkaan, mutta se nyt ei ole menoa haitannut. Ei täällä yksinäiseksi jää. Täällä on todella paljon turisteja ja kaikkialta löytää porukkaa joiden kanssa voi hengailla tai tarinoida. Viime päivinä olenkin viettänyt aikaani parin surffiporukan kanssa ja paikalliset on myös hyvin viihdyttävää seuraa. Täytyy myöntää, että on huomattavasti avoimemmin mielin ja tulee enemmän kommunikoitua, kun ei ole ns. sitä ”omaa” kaveria mukana. Ja kai muillekin on pienempi kynnys tulla juttelemaan, kun puoli kuollut keitetty rapu makaa nääntyneenä surfilaudan päällä ja rykii suola vettä pihalle. Sitä ei ainakaan kovinkaan uhkaavaksi voi luokitella. :D Eipähän tarvitse yksin nyhvöttää! Viimeisenä päivänä törmäsinkin suomalaiseen porukkaan ja hengailin heidän kanssaan! :)

Kuva yhtä tärähtänyt kuin kuvassa oleva otus

Avaudun nyt lauantaiaamustani.. Äiti ja jotkut muutkin lukijoista, siirtykää suoraan seuraavaan kappaleeseen. :D

Kuinka ärsyttävää voi olla se, että kun kävelet kadulla ”aamulla” (no mulle se oli aamua..) ja et todellakaan jaksa kommunikoida, hymyillä tai kuunnella joutavan päivästä läpinää! En totta tosiaan jaksa pienessä, itse aiheutetussa, heikohkossa olotilassa kuunnella joka helvetin nurkalla ”transport transport, yes yes..” Ja ihmiset heiluttelee käsiään kuin ajaisivat mopolla.. Ei helvetti sentään, no en halua! Jos olen ylittämässä tietä ja selvästi ja määrätietoisesti (näinköhän?) suuntaamassa 10 metrin päässä olevalle rannalle, niin kyllä ehdottomasti haluan kyydin. Voi hyvä helvetti sentään. Tai vielä parempi oli, kun taksikuski kysyi haluanko kyydin, kun kuski ajoi yksisuuntaista erisuuntaan kuin meikäläinen käveli. Siis ei jumaliste.. Siinä vaiheessa en voinut kuin jatkaa matkaani ja olla välittämättä. Hyvissä ajoin tosin tajusin, että kuuntelen musiikkia hyvin kovalla, pistän arskat päähän ja tallustelen eteenpäin kuin ulkopuolella olevaa elämää ei olisikaan ja jopas se helpottikin oloa. Olihan muuten oikein hyvä mielentila tehdä ostoksia, koska en todellakaan jaksanut jäädä tinkailemaan, sanoin todella törkyhalvan hinnan aluksi ja sitten korotin hiukan. Jos myyjä yritti jäädä vänkäämään, lähdin pois ja lopulta myyjä juoksi perään. :) Niinpä mukaan tarttua sandaalit ja pari paitaa. Ei hullumpi. Oikein hyvä mielentila siis tällä kertaa.:’D Mutta näin.. Seuraavat aamut saakin olla sitten parempi happisia, kiitos ja kumarrus. Älkää nyt saako vääriä mielikuvia, että olisin jotenkin sosiaalisesti vajaavainen, en vain jaksa ainaista turhaa höpötystä väärällä mielentilalla. :D

Beautifull sunset at Kuta Beach

Viimeinen päivä meni oikein rattoisasti nukkuen ja rannalla lahnana maaten. Matka lentokentälle puolestaan olikin hyvin mielenkiintoinen! :D Olin sopinut erään naisen kanssa, että okei hänellä on kyyti minulle tälle illalle ja halpakin vielä. Senhän takia sen valitsinkin. :D Puolet halvempi melkein kuin tullessa. No menin sitten kyselemään illalla kyytiä ja nainen oli luullut, että lähden kahden päivän päästä, two nights onkin sama asia kuin tonight. ;)) hhehe, no sitten nainen kaivoi nurkan takaa kypärän ja huusi poikansa (hyvällä tuurilla 15-vuotias) luoksemme.. Meikäläinen kattoo kauhuissaan vuorotellen skootteria, poikaa, naista ja minun rinkkaa.. :D No eikun lätsä päähän ja menoksi! :D Valtaisa rinkkani survottiin kuskin jalkojen eteen poikittain ja meikäpoika hyppäsi taakse käsilaukku olalla. Ja voin kertoa, että alkuun pelotti aivan hitokseen! Salla voi suomessa todistaa, että en ole rohkeimpia kyydissä olijoita, kun en ihan kamalasti luota toisten ajotaitoihin, kun omani on niin ylivertaiset. ;) Poika vauhdissa huikkasi, että olen sitten sinun kaveri ja et maksa mitään, jos poliisi kysyy. Eli ihan laillisin keinoin taas mentiin. Noo, poika viiletti miljoonaa kinttupolkuja muistuttavilla kaduilla. Minulla ei ollut hajuakaan missä me mentiin. Kadut olivat sen levyisiä, että toivoin vain rinkkani puolesta ettei ketään tulisi vastaan. Sanoinkin pojan koltiaiselle, että enemmin rikot tämän skootterin kuin rinkkani, se on kultaakin kalliimpi! :D Ja toimi, rinkka selvisi hengissä! Ja vähemmän tärkeänä, itsekin selvisin hengissä. Tosin jos olisimme johonkin rysäyttäneet, niin ratsastuskypäränikin olisi ollut miljoonakertaa turvallisempi. Ei paljon niin mahtavat lentäjänlasit kypärässä päätäni olisi suojelleet. No loppujen lopuksi täytyy sanoa, että se oli oikein hauskaa itse asiassa, pientä ekstremeä. :DD

Itselleni ominaiseen tapaan ei tämäkään reissu nyt mennyt aivan kommelluksitta läpi.. Tosiaan heti ensimmäisenä päivänä poltin itseni aika pahasti. Sitten yksi päivä huomasin, että hittolainen.. Päässä on vekki ja aika hyvä kuhmu.. Ei tietoa mistä se on tullut, liekkö kyntänyt tuolla meren pohjaa vai mitä lie koheltanut unissani. :D Eli jatketaan samaan malliin ja seuraavaksi tyypit jännitetään, että miten käy miun viisumin kanssa… Mie sanon, että saattaa ihan muutama kirosana ja itkukin tirahtaa, jos Perthissä meikäläinen laitetaan seuraavaan mahdolliseen koneeseen.. Jee jee.. Eli nyt kaikki, peukut ja varpaat pystyyn, että tää likka pääsee maahan takas! Leikitään nyt sitten tulella oikein urakalla..

Kuva kertoo enemmäin kuin tuhat sanaa

Kuten sanottu: I’m living a dream! And I love it!!

Paula

Sometimes you have to change your plans..

Kalgoorliessa olo tuntui tosiaan kuin lomalta, koska nukuin erittäin paljon. Mutta joskus elämä yrittää potkia päähän. Lahjakkaasti koko siellä olo ajan olen ollut mahtavassa räkätaudissa ja loppua ei edelleenkään näy, mutta valoa kylläkin tunnelin päässä, koska ei mene enää kuin neljä paperia päivässä. Vaikka jalkani ovatkin niin rakkaat, niin polvi yrittää välillä erota ja purkaa avioliittosopimuksen, onneksi siinäkin taitaa olla harkinta-aika. Ainakin nyt näyttää tasoittuneen ja muuttaneen mieltään, ei se haluakaan eroa.

Valotanpas nyt hiukan polveni taustaa, joka haluaa olla hankala ja temppuilla. Yleensä treenaamme hevoset tuossa tallin viereisellä hauskalla radalla, keskellä ei mitään. Ja on ihan huippua välillä mennä muualla, kun Ascotin laukkaradalla samaa ympyrää aamusta toiseen. :) Lisäksi on mukavaa treenata täällä ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Hevoset keskittyvät työhönsä ja saan ne paremmin liikkumaan oikein päin ja kuulolle. Kahdessa päivässä vino iso sällimme suoristui ja vaihtaa laukat oikein näppärästi nykyisin. :) Olemme kuitenkin käyneet tuossa Kalgoorlien laukkaradalla muutamana aamuna. Viime torstaina menimmekin ottamaan kaikilla kolmella ruoholaukat. Polveni teki silloin kunnon oharit, ensimmäinen hevonen, lyhyet jalustimet ja ruoholaukka. Polvi on välillä oireillut, mutta nyt sitten siitä hävisikin tunto kokonaan ja voinpas kertoa, että hiukan hirvitti lopussa (elämä melkein vilisi silmieni edessä), kun lihakset alkoi väsyä ja en tunne oikean jalkani alaosaa.. Hmm, no se vaikeutti ratsastusta, mutta hengissä selvittiin, no worries. Kaksi muuta meni kuitenkin sitten ihan hyvin, mutta loppuaamusta tunto lähti taas ja vedinpäs näppärästi turvalleni. Tulevan lääkärin (siis minun ;)) diagnoosi: enemmän treeniä ja vahvista lihakset ympäriltä, niin loppuu ongelmat tuon kanssa. Ja te jotka epäilette ensi kevään lääkiksen pääsykokeitani, niin vielä teille näytän, nimittäin Galenoksen neljä ensimmäistä lukua luettu, hääh!! ;D

Olipas tuossa yksipäivä sitten näita sarjassamme voi hyvää aamua kaikille.. :D Ajattelin, että nyt tulee kuolema, mutta ei tullut! Hec sanoi, että ratsasta meidän isolla pojalla ja ota tuo Kelly käsihevoseksi ja ravaile pari kiekkoa. No ennakkoajatuksistani huolimatta sehän meni hyvin! Toisella kierroksella tosin meinasi tulla hiukan ongelmia, kun Slick (iso poikamme) oli sitä mieltä että nyt laukataan, ainahan me toisella kierroksella laukataan. Tästä erimielisyydestä selvittyämme matka jatkui taas oikein leppoisasti ravaillen. :) Rankkaa tuo työntekeminen, kun aamutallissa meni tunti (liikutin siis kolme hevosta, siivosimme jaardit, ruokimme hevoset).

Tosiaan tämän kahden viikon aikana mitä täällä olen, on kolmet laukkakisat tuossa Kalgoorlien radalla. Sunnuntaina oli ensimmäiset ja meiltä juoksemassa oli Foxy Belle. Tällä kertaa ei tullut menestystä ja hevonen oli kyllä oudon rauhallinen ja vetämätön. Toivottavasti oli vain sen päivän fiilis ja menee parempaan päin.. Keskiviikkona meidän Slick oli kisoissa kolmas, mutta ei se paljon nyt lohduta. Ja lauantai nyt meni ihan penkin alle.. Mutta kokemusta vai miten se meni.. Itteäni ihan hiukan korpesi tuo homma, kun jokaisesta voitostahan olisin saanut 500 dollaria lisää, no en ois halunnukaan… :D Mutta olipa kivaa tulla sunnuntaina takas!! :) Tosin mitä nyt piti heti pestä pyykkiä ja yrittää pakata seuraavan päivän lähtöä varten, jee jee…

Niin ja miksikäs se elämä joskus ei oikein ole ruusuilla tanssimista.. Nimittäin tämä Australian valtion viisumisysteemi on aivan perseestä. Itsehän yritin saada toisen vuoden viisumia, mutta se homma nyt sitten kusi. No olen tällä hetkellä Balilla, pakkolomalla. :D Tämä koko viisumihomma aiheutti kyllä niin paljon stressiä, että lähetän korvausvaatimuksen Australian valtiolle, mahtasivat varmasti korvata miun henkiset kärsimykset, eiks je. ;)

Ensi viikon maanantaina kuitenkin suuntana taas rakkahin Australia ja loma siellä. :) Että semmosta joo.. En rupea nyt näiden nettiyhteyksillä kuvia latailemaan, mutta laittelen ne tulemaan, kunhan pääsen takaisin Ausseihin ja Jessin supernetin ääreen! :)

Yritän laitella kuulumia tulemaan myös täältä Balin lomaltani,

Paula

Aivan liian kapea tie ja liikaa puita, siitähän se johtuu?

Kohta on kaksikymmentä päivää aussilandiassa mennyt aivan lentämällä! Mistä johtuen alkaa tulla ikäkriisi (naurakaa vaan te siellä, mutta mua ei naurata! :D). Nimittäin kohta käännyn kolmannelle vuosikymmenennelle, enkö saakin sen kuulostamaan todelta pahalta, nimittäin täytän reilun kuukauden päästä kaksikymmentä, voi apua! Tiesittekö miten mukavaa olisi vain elellä villejä ja vapaita nuoruusvuosia vailla huolen häivää? Mälsää tuo ajan kuluminen nimittäin..

Saavuin siis torstaina ja lauantaina jopa selvisin ihan töihin asti aamulla neljältä. Sinä yönähän en nukkunut silmäystäkään, kiitos 17 tunnin edellisen yön unieni.

Ajattelin, että pidän semmoisen kevyen aloituksen kolmen kuukauden tauon jälkeen. No heti kaksi ensimmäistä hevosta oli kiitolaukkaa. Jalustimet ylös ja menoksi. Voin muuten kertoa, että oli niin voittajan fiilis, kun pääsin menemään taas lujaa! Molemmat olivat täydessä kilpakunnossa ja lopun viimeiset 50metriä olivat sen mukaiset! MAHTAVAA! Se oli niin hieno tunne taas, että sillä jaksoi pötkiä pitkälle aamulla. No helppoa aamua ei lauantaiaamusta saanut tekemälläkään.. Nimittäin seitsämään mennessä olin ratsastanut 8 hevosta.. Voin kertoa, että olin totaalisen kuollut. Lihakset oli niin väsyneet, mutta naama kertoi vissiin onnellisuusasteesta, hymystä ei tullut loppua vaikka viimeinen hevonen olikin mulkero, mutta en jaksanut enää välittää. Aamun saldoksi tulikin sitten yhdeksän hevosta, se siitä helposta aamusta heti loman jälkeen. Myöhemmin olikin oikein mukava todeta, että joka saamarin lihasta kolotti ja kävelin kuin vanhus.. Kädet oli hapoilla, jalat oli hapoilla ja selkä tulessa. Tervetuloa takaisin Paula.. :D

Sunnuntaina olikin aika suunnata kohti Kalgoorlieta, tai no itse asiassa Kambaldaa, Hecin ja kolmen hevosen kanssa. Matka meni oikein rattoisasti pidellen oven kahvasta, kun Hec kaahaili 110 (kirjaimellisesti) koppi perässä ja ajoi kuin hullu. Yksi periaatteista oli isomman oikeudella.. :D No loppumatkasta uskalsin jo vähän nukkuakin. Matkalla toki pysähtelimme ihan jatkuvasti, kun milloin piti tsekata renkaiden ilmanpaineita, vettä tai öljyä, tankata, syödä lounasta. Laskin että pysähdyttiin 5 kertaa alle 600kilsan matkalla. Moniko pysähtyisi viidesti Joensuu-Helsinki välillä? Matkustusta toki hankaloitti se, että jokaiseen lihakseen kolotti ja ei tuntunut kivalle istua autossa. :D

Punaista hiekkaa ja tiheä puusto tien laitamilla.

Ihanaa oli nähdä niin vihreä ja keväinen Australia, koska kesällä kaikki on kuivaa ja keltaista, harmaan sävyttämänä. Erityisesti Grass Valley oli niin kaunis, muistutti hyvin paljon Irlannin nummimaisemaa. Kun ohitimme tämän vehreän alueen, tulikin sitten puolestaan vain punaista hiekkaa ja vielä vähän punaista hiekkaa ominaisine kasvillisuuksineen. Ajoimme myös ”ohi” tai no satoja kilometrejä, kun joitakin vuosia sitten oli ollut suuri metsäpalo. Kolme rekkaa ja sen kuskit olivat jääneet saarroksiin ja kuolleet, kun eivät päässeet tulta karkuun. Paloalue oli kymmeniä tuhansia hehtaareja, koska jo pituussuunnassa se oli yli 15 000 kilometriä. Joten täällä ei paljon naurata, jos tulee metsäpalo. Kesällä täällä on nimittäin niin kuivaa, että siihen ei suurta kipinää tarvita.

Hiiltyneitä puita ja palanutta puskaa silmänkantamattomiin

Hecin ystäväperhe, missä majoitumme, on aivan ihana! Niin sydämellisiä ja mukavia ihmisiä. :) Näillä on kyllä niin hassuja tapoja, että hehehe. :D Katsoin ensimmäisenä iltana varmasti hiukan kauhistuneena, kun rouva pesi astioita (astianpesukoneet ei ole todellakaan yleisiä täällä, se on suorastaan nähtävyys, jos omistat astianpesukoneen). Takaisin astioidenpesuun: paljon vettä altaaseen ja paljon pesuainetta, allas pursuaa  vaahdosta ja astiat sekaan. Hangataan tämmösellä pöytärätillä liat pois ja semmoisenaan kuivaustelineeseen, that’s it?? Jos paljon tiskiä hän kuivasi astiat ja pisti suoraan kaappiin. Juon ja syön siis hyvän määrän tiskiainetta, voihan se olla että se antaa jonkun kivan lisäsäväyksen ruokiin. :D Ehkä se onkin hänen salainen aseensa, koska rouva tekee aivan uskomatonta ruokaa ja jokainen illallinen on kuin ravintolassa. Lisäksi perusaussi juo aika paljon alkoholia. Ei vedä perseitä olalle kuten suomalaiset vaan tissuttelevat minkä kerkeävät. Ja nää aivan ihmeissään, että haluan juoda ruualla vettä tai vettä ylipäätään. Aina ollaan jotain viskikolaa tai vastaavaa työntämässä nenän eteen. Nyt tosin ovat pikkuhiljaa ymmärtäneet, että haluan ihan aikuisten oikeasti juoda vettä. :D Voisin antaa tälle kansalle oman moton: Paljon sanoja, vähän tekoja. Sopii kuin nyrkki silmään.

Beautiful day and full of hope!

Voisinkin loppukevennykseksi kertoa tuon vanhan hupsun tempauksista. :D Voin kertoa, että tuon kanssa ei kyllä tulee tylsää tai vakavaa päivää. :’D Yksi kaunis päivä täräytimme puuhun, taisi keskittyminen herpaantua tuolla kapealla tiellä vähän liian pitkäksi aikaa ja unohtui katselemaan naapuritallia.. Onneksi Hecillä on asteen verran parempi ja kestävämpi auto.. :D Ja todellakin muistan pitää turvavoita tuon kyydissä.

Pian lisää kuulumisia täältä. ;)

Paula

Ja taas sitä mennään.. :)

Tosiaan taisi jäädä nuo kaksi viimeistä blogia viime keväältä nettiin laittamatta. En tosin tiedä syytä miksi jätin valmiit tekstit vain koneelle lojumaan. :) Mutta laittelin ne tuohon, jos jota kuta kiinnostaa vaahtoamiseni lentomatkustamisesta.

Mutta niin se vain minullakin koitti taas lähtö taivaan tuuliin 30.8.2011. Kesä meni oikein leppoisasti suomessa töitä tehden ja ihanien ihmisten kanssa oltua. :) Kuitenkin olisi taas aikani lähteä ihmemaa Oziin! Tokihan tulee taas ikävä ihmisiä suomessa, mutta tulen kyllä takaisin ja vielä me nähdään!

En voi uskoa, että juuri minun tuurillani heti ensimmäiselle lennolle Helsinki – Singapore välille saan viereeni vaippaikäisen lapsen!! Ei hyvää päivää, että teki mieli tehdä itselle nuijanukutus samoin tein. :D Lapsihan kiljui jo ennen lentokoneen käynnistymistä, mutta onneksi Finnairin henkilökunta luki ajatuksiani ja siirsi lapsen ja äidin paikkaa tilavammalle paikalle. Eli yli 10 tunnin lennostani tulikin oikein miellyttävä! Sain kaksi penkkiä vallattua ja teinkin oloni oikein kotoisaksi. Tulihan tuo nukuttua koko matka paitsi heräsinhän uskollisena ruuan ystävänä syömään. :D

Asiasta jälleen kukkaruukkuun.. (Älkää saako hirveän huonoa ja epäsosiaalista kuvaa minusta ;D) Mutta mikä hinku ihmisillä on tuijotella, jos kirjoittaa suomeksi tietokoneella. Se ei vain voi olla niin kiintoisaa. Nimimerkillä vieressä istuva aasialainen nainen ei ilmeisesti saa silmiään irti tietokoneestani ja sauhuavista sormistani. Kyllä, minustakin tämä on hyvin mielenkiintoista.

Aamuyöllä sitten saavuin lopulta Perthiin. Taisinkin olla yhtä hymyä, kun tajusin taas selvinneeni lennoista ja olevan Australian maaperällä. Ei anneta viisumien tai muiden huolestuttaa. ;) Siitähän reippaana tyttösenä sain kyydin melkein kotiovelle ja ilmaiseksi. ;) En ihan turha tyyppi olekaan, tosin tarjosin kyllä rahaa, mutta italiailainen gentelman ei sitä huolinut. Kannattaa siis kysyä tuntemattomilta, että jaettaisiinko taksi. ;) No ensimmäisenä yönä suunnistin vanhaan asuntooni ja minullehan piti olla ovet auki, nooh. :D Johannalla oli vissiin päivät menny vähän sekasin, niin jouduin sitten herättämään Johannan ja säikyttelemään sen hengiltä, kun koputtelin oviin ja ikkunoihin. :D

Eihän siitä nukkumisesta juuri mitään tullut, kun mietin kaikennäköistä. Päätinkin sitten suunnata radalle moikkaamaan ihmisiä heti aamutuimaan neljältä. Ensimmäisenä vuorossa Hec, joka oli samanlainen kuin aina ennenkin. Sain kuin sainkin sovittua kaikki Kalgoorlien reissun kuviot ja niin sitä minä lähden 4.9 kolmen hevosen kanssa reissun päälle. On se hassua miten ihmiset muistaa ja tervehtii yhtä iloisesti kuin ainakin. Tuntui kun olisin ollut vain viikon poissa! :)

Siinähän se matka ja ensimmäinen päivä menikin. Päivällä väsymys teki lopullisen voiton minusta. Illalla sain kuitenkin aikaan muutettua uuteen asuntooni Jessikan ja Bradin luokse. :) Onpas tämä elämä varsin hassun hauskaa. :)

Mutta CU!

Paula

P.s. Heräsin tuossa 17 tunnin yöunilta justiin ja missasin rata-aamun, mutta joo.. :D

Se oli vissiin siinä, hetkeksi..

                                                            Mika – We're Golden

Tosiaan kuten edellisessä merkinnässä totesin, että tiistaina aloitin aivan kamalan projektin.. No niin tein.. Se tuntui ajatuksena aivan mahdottomalta, mutta hetkellisen pohdinnan jälkeen ryhdyin työntouhuun. Nimittäin tyhjentämään miun huonetta tavaroista ja pakkaamaan! Tosiaan varasin tuossa viime viikolla lennot suomeen.. Olen yrittänyt kaikin puolin kusettaa ihmisiä suomessa, että en tiedä milloin tulen. En olisi tullut vielä näin ajoissa, mutta niinhän siinä kävi, että en saanut aikaisemmin ostettua elitloppet-reissua myytyä. Joten olihan se nyt itse uhrauduttava. Kuten äitiä sumutin, että mikä elitloppettin junajuttu.. En ymmärrä, en tiijä. Jätä huoneen pöydälle, jos se lippujen ostaja tarvitsee sitä. Toivottavasti se ei ole heittänyt sitä mäkeen! Lisäksi Singaporessa vaihdoin suominumeroon, joten laitoin viestin: ”puhelin tippui jokeen, että hetken suominumero käytössä, ennen kuin saan uuden numeron.” silleen vältetään ylimääräinen huolehtiminen ja höösäys, jos en vastaa puhelimeen.. Lisäksi on pitänyt valehdella aika räikeästi muutamalle kaverillekin, mutta elkää ottako itteeni, haluan vaan yllättää teidät. ;)

 Tosiaan, viime viikolla sitten ostin lennot ja laskin, että reilun viikon sisään olin harrastanut tuota lentoshoppailua yli kahdella tonnilla.. Hienoa.. Eihän sitä rahalle olisi ollutkaan muuta käyttöä, eheeii.. Toki ne lennot suomeen olisi ollut halvempia, jos ne olisi aiemmin varannut, mutta mitäpä minä ajoissa tekisin. Ei huolta ylimääräisestä stressauksesta ja organisoinnista.. That’s just me.. and you guys just need to live with it. ;) Ehkä mie joskus vanhenen ja viisastun, mutta en usko, että sitä tulee tapahtumaan ihan hetkeen. Mutta joo, siinä masennuksissani, että joudun jättämään rakkaan Perthin ja elämän täällä(hetkeksi), niin varasin lennot takas ausseihin! JEIJ! :D Mutta tosiaan mullahan ei ole vielä tuota toisen vuoden viisumihommelia varmistettu, mutta jospa se selviäis aikanaan, TOIVOTAAN. :D Eli jos ei pidemmäksi aikaa, niin sitten käymään ja toivottavasti tuntemaan sen mahtavan kauramoottorin voiman vielä kerran! Kuinka ollakaan, että jo illalla näytti tavaratilanne aivan loistavalta. Tein huoneen lattialle kasat: ei missään nimessä mukaan, ehkä mukaan ja ehdottomasti mukaan. Se oli yllättävän helppoa ja EI missään nimessä-kasa oli valtava. :DD Joten no worries, pääsen suomeen ja kaikki kamat mahtuu kyytiin. Mahtavaa! :)

Illalla siinä meidän tilaihme asunnossamme ihanat ihmiset teki vielä kaura-omenapaistosta ja vietettiin aikaa. Riina ja Tonikin oli meillä punkkaamassa, joten pitihän meidän aussisisarusten(minun ja Tonin) vähän tapella. :D Tilannehan päättyi taas siihen, että miun piti antaa Tonin tuntea olevansa vahva ja vähän päästä niskan päälle (tällä kertaa tosin kirjaimellisesti… -.-’’) Miun tiskiharjan syöttöyritys päättyi yritykseksi ja lopulta sain sitten vesikannusta vedet niskaani, kun olin tutussa turvallisessa lukossa pää Tonin kainalossa.. Ah mikä voittajanfiilis siitä tulikaan. :D olin niin ylpeä, että sain Tonin tuntemaan itsensä taas niin vahvaksi. Tosin pitihän miun vähän Riinalle huutaa, että Toni taas kiusas! Aivan ilman syytä heitti vettä niskaan, Tonille huudot, häähä. ;) that’s the way mates. ;D

 Kuinka näitä ihmisiä oikein tuleekaan kaipaamaan, mutta suomessa odottaa sitten ne toiset rakkaat ihmiset. :) Tässä vaiheessa ei todellakaan tajunnut, että oikeesti on lähössä. On tässä viimeaikoina tullut vain hyvästeltyä ihmisiä, jotka ovat lähteneet takaisin suomeen. Itse on tullut sanottua, että nähdään sitten suomessa. En totta tosiaan uskonut, että JO NYT olisi minun vuoroni olla se jolle sanotaan hyvästit.. Ei sitä vissiin oikein kovin moni muukaan tajunnut.. Tämäkin tuli tyypilliseen tapaansa hyvin äkkiä ja yllättäen. Kuten todettu, selitykseksi riittää: Se on Paula..

Tänään eli keskiviikkona sitten aamulla menin takaisin radalle heti siinä neljän jälkeen. Voiko mikään tuntua niin mukavalta, kun tulet aamulla ja ihmiset tervehtivät iloisesti ja sanoo, että ”Paula, you are back. We’ve missed you.” :D Tuntuu, että ihanaa olla takaisin Ascotissa! Kaikki tutut ja ihanat ihmiset. :) Ensimmäiseksi aamulla suunnistin tutuille ja turvallisille Hecin katoksille. Kuinka ihana vanha hupsu se Hec onkaan! Jo kauempaa hiukan huononäköinen Hec huudahti ja tervehti iloisesti ja totesi olleen ikävä. Kaikista yllättävintä oli, että Hec vähän jähmeän oloinen valmentaja tarttui kaulasta kiinni ja halasi! Hetken olin, että voihan nyt hittolainen, nyt on muuten meidän hupsulla uusi lääkitys, mutta eihän siihen voinut kun hymyillä ja tulla paremmalle tuulelle. :D Kuitenkin takaraivossa kalvoi se pieni asia, että tänään olisi sitten kerrottava, että lähden muuten tänä iltana… No onnellisena kamusin taas hevosen selkään ja kiersin kehää ympäri ja fiilistelin, kun en sitten hetkeen olisikaan näiden kauramoottereiden kyydissä. Ratsastettuani kolme hevosta oli taas aamu Hecillä ohi ja tuli normaalien toivotusten aika. Kuten aina, Hec sanoi, että nähdään huomenaamuna, ja huikkasi vielä että onneksi olet takaisin.. No sittenhän mielessäni kirosin, nielaisin ja totesin, että itse asiassa… Minulla lähtee lento suomeen tänä iltana, että nähdään sitten kun tulen takaisin.. Kuitenkin Hec otti sen hyvin ja toivotteli tervetulleeksi, kun tulen takaisin ja ehdottelikin parin viikon ratsastajan reissua Kalgoorlieen. Katsotaan mitä tämä elämä tuo tullessaan!

Loppu aamu jatkui samaan rataan, että kertoilin ihmisille lähteväni, mutta että nähdään myöhemmin. Vieläkään ei oikein itse tajunnut, että se nyt olisi ihan aikuisten oikeasti viimeinen aamu ihan hetkeen. Lopulta päivän totaalisesti päätyttyä ja kaikki kamat pakattuani totuus tuli kuin pala Blue Mountainsia päin näköä.. Kylläpä muuten rupesi vituttamaan, mutta yritin vain lohdutella, että tulen takaisin ja on se joku elämä siellä suomessakin.. Ja yhtään lisästressiä ei tietenkään aiheuta tuo helvetin tulivuori! Hittoako se pirun Islanti yrittää vaikeuttaa miun matkantekoa ja olla hankala. Nyt voi taas todeta, että EI helvetti tämä voi olla vain miun tuuria!! Nyt jos jumitun jonnekin helkkariin, niin sitten muuten vituttaa.. Aikatauluhan ei ole ollenkaan tiukka, ei sitten yhtään.. Nimittäin tosiaan tulin tiistaina aamulla Perthiin Melbournesta, keskiviikkona lähti lento suomeen Perth –Singapore –Lontoo - Helsinki.  Ja torstaina junalla Joensuuhun, illalla Kontiolahdessa, kun perjantaina pitäisi aamulla lähteä jo kohti Turkua – Ruotsia = ELITLOPPETTIA. :D

No selvisin Singaporen lennolle ajoissa ja kyllähän siinä lentokentällä tuli hiukan surku puseroon, kun halailin ihmiset, mutta onneksi tulisin vielä näkemään nämä ihmiset! Siellä lentokentällä, meidän ydinnelikko oli ja kolme meistä oli lentämässä pois. Nimittäin Toni ja Riina saivat lennot Broomeen, joten vain Maria jäisi meidän nelikosta pitämään Ascotia pystyssä, toki loistavien uusien vahvistusten kera. :) Kaikkea me ollaan yhdessä koettu ja tultiin todella hyviksi ystäviksi, kun tultiin aika samoihin aikoihin kaikki viime syksynä Australiaan, asuttiin ensin Epsom Avenuella yhdessä ja sitten lopulta vuokrattiin tuo ihana Davisin asunto nelistään! Ja nyt me ollaan lentämässä pois. Elämä jatkuu. ;)

Mutta ollaankos me ystävät hyvät luettu iltalehden sivuilta jotain Qantasin loistavista koneista? No kuinka ollakaan, että kone lähti matkaan reilusti myöhässä.. Nimittäin vessassa (onneksi vain siinä) oli jotain häikkää.. Joten ovet jo suljettuamme, piti ne avata, että saatiin huoltomies hoitamaan asia ja lopulta kuitenkin päästiin matkaan. Qantasissa ei kyllä muuten ole mitään valitettavaa, koska ruoka oli hyvää, palvelu pelasi ja leffatarjontakin oli ihan mukava. Piti tietenkin viime vuoden elämän takia katsoa laukkaurheilusta kertova Secretarian, joka oli kyllä mukava, kun tuli mieleen se tunne, kun kymmenet tuhannet ihmiset huusi Melbourne Cup-päivänä tai Perth Cup-päivänä! Kuvitelkaa, kun ihmiset huutaa ja elää tunnelmassa, kun nämä jalot nelijalkaiset menee täyttä kiitoa! Se tunnelma! Mutta joo, nyt taas mentiin harhapoluille.. Anyway, selvisin Singaporeen.. ja siellä ei nyt liikaa ollut aikaa, mutta ihan sopivasti selvitä oikealle portille ja taapertaa portin eteen istumaan ja valittelemaan niskaa ja selkää. Ne on nimittäin tulessa ja aivan sairaan kipeät, että onnea vaan seuraavalle 13 tunnin lennolle. Hallelujaa!

Lentomatkustamisesta muuten.. En tajua minkä hiton takia ihmisten pitää jonoissa tulla saamari siihen parin sentin päähän hönkimään! Eikö ne piruvie tajua, että en halua ketään siihen niskaan huohottamaan, ei niiden matka siitä yhtään nopeennu, jos ne on sen yhden askeleen edempänä ja kuin sillit purkissa. Helkkari vie, että meinasi mennä hermot. Jotkut eivät edes tajua, että laitat laukun siihen tielle, että itsellä ei kävisi mielessäkään yrittää survoa siihen sentin päähän laukkua.. Mikä piru näitä vaivaa! Toinen on se, että aina miun tuurilla, takana istuu lapsi! Tietenkin se on kuriton rääkyvä pennun rääpäle! Minkä takia vanhemmat eivät voi pitää niitä kakaroita neljän seinän sisällä tai vaihtoehtoisesti opettaa niitä käyttäytymään. Aaah, että nautin matkasta Singaporeen hetkittäin. Onneksi matka oli vain sen vajaan kuusi tuntia..

Sinällään yllättävää, että vaikka Singaporen vaihtoaika lyheni viivästymisen takia reilusti, olin ajoissa ja oikeassa paikassa. Not bad! :D Ah niin ihana 13 tuntia koneessa oli itse asiassa aika kivutonta. Nimittäin katselin siinä leffoja ja nukuin kylläkin suurimman osan ajasta ja palvelu pelasi. Kyllähän siinä kelpaa elellä. Tosin taisin mennä aika särkylääkkeiden voimalla, koska tosiaan niska/selkä oli alkumatkasta aivan kamalat, joten ajattelin vähän helpottaa kipua. ;) *nimimerkillä Ausseista saa aika tujakoita särkylääkkeitä ilman reseptiä.*

Lontooseenkin selvisin! Sielläkin todella hyvissä ajoin lippujen hakeminen ja tarkistamaan, että varmasti on vielä rinkka tulossa kohti suomea. Niin sitä tässä nyt istuskelen ja tapan aikaa.. Pientä shoppailua ja sieltä sitten reippaana Finnairin koneella lensin suomeen. Voi hyvänen aika, että muuten perselihaksia puuduttaa! Oon kyllä todella iloinen, että en joutunut tulivuoren uhriksi ja selvisin ajallaan joka paikkaan. Täytyy sanoa, että nyt olen hyvin ylpeä ittestäni! :D Saas nähdä miten on unirytmit ja elämä ihan sekasin nyt.. Kieltämättä vähän jännittää, että mitähän ne ihmiset tuumaa, kun tuhlaajapoika pamahtaa takasin huudeille. :D Kertoilenpa tästä vastaanotosta vaikka sitten seuraavaan tekstiin. ;) Olenpas nyt ollut oikea Risto Reipas, kun näin tiheään jaksanut blogia väsätä, hurraa. :)

Boring Ms Finland,

Paula